Ultrasta ja pienen sydänäänien kuulemisesta oli vain pari päivää, kun aloin jo epäillä, että onko kaikki sittenkään hyvin ja mitä jos kuitenkin jotain sattuu. Todellisuushan taitaa olla, ettei tämä pelkääminen lopu ikinä. Vaikka vauva saataisiinkin turvallisesti maailman ilman keskenmenoja ja ennenaikaisia synnytyksiä, niin siitähän ne oikeat pelot vasta alkavat. Voi ei, mihin olenkaan pistänyt pääni. :D Äidin osa ei ole helppo, aina saa hiukan pelätä oman pikkuisen vuoksi, vaikka pikkuinen olisikin jo aikamies / nainen.

Eilen oltiin viiskymppisillä ja tuli syötyä päivällä huonosti. Juhlissa oli vaan kahvitarjoilu, joten ei tullut syötyä kuin kakkua ja pullaa. Sen jälkeen kylään ja lisää kahvia ja pullaa. Illalla olo olikin sitten sen mukainen, aivan karmaiseva ja närästi! Piti sitten illalla vielä laittaa kunnon ruokaa ja väkisin syödä vähän iltapalaakin, jos vaikka olo paranisi hiukan. Nyt aamulla olo on kuitenkin jo siedettävä, mitä nyt aamupala tökkii aina hiukan, mutta yritän sen kuitenkin aina syödä.

Täällä on lunta. Olemme kohta lähdössä kotia kohtia, pois täältä miehen kotiseuduilta. Eilen alkoi sadella lunta ja jäihän sitä maahankin yksi sentti. Näemme siis ensimmäistä kertaa tänä talvena lunta. Asumme rannikolla, joten siellä on syksyisin enimmäkseen vetistä.

Asiasta toiseen ja kolmanteen, kävimme edellispäivänä katsomassa tämän päikyn alussa mainitsemaani unelmataloa. Olihan se kyllä aivan unelma, iso ja ihana, mutta se vaatisi kyllä mielettömästi töitä ja RAHAA, jotta siitä vielä talon saisi. Aika riskipeli siis. Eilen sen sijaan kävimme vilkaisemassa miehen pappan tyhjillään olevaa taloa. Se on meille liian pieni, alakerrassa keittiö ja yksi huone + jälkeenpäin rakennettu sauna ja wc ja yläkerrassa kaksi kirpunpientä huonetta. Mutta tontti oli ihan mukava, pihapiiri samoin, joten kun rakennusoikeutta pitäisi olla jäljellä, niin taloa voisi näppärästi hieman laajentaa ja samalla uudistaa kamalan vihreän mineriitin ja talosta saisi suorastaan sievän!