Jotenkin huono-olo. Aamulla piti tempautua sängystä ylös liian nopeasti, kun heräsin puhelimen sointiin, sitt alko silmissä pimetä ja piti ottaa lähimmästä hyllynreunasta kiinni. Pelottaa, että verenpaine kohoaa entisestään. Alkuviikosta oli tosi hyvä olo pitkään aikaa ja mieskin sen huomasi, mutta ensi viikko lähestyy ja stressi tekee hidasta come backia. Mies totesikin eilen juuri ajatelleensa, ettei päästä mua enää töihin, kun hänelläkin on ollut niin hyvä olo kun mullakin on ollut parempi olo, mutta nyt ahdistus on taas palamassa. Ensi viikko on liian lähellä.

En ole vielä ilmoittanut töissä, etten jatka keväällä. Päätöksen olen tehnyt päässäni jo sataan kertaan, mutta sen äänen sanominen tuntuu niin lopulliselta. Epätodennäköistä on, että ratkaisua joutuisin katumaan, mutta silti pelkään sitä. En tiedä myllertävätkö raskaushormonit päätäni vai miksi kaikki tuntuu nyt niin vaikealta? Koko syksy on ollut niin ilotonta, mistään ei oikein jaksa innostua... En edes joulusta, vaikka olen aina rakastanut joulua! Ja lumeton kurapaska -keli ulkona ei ainakaan auta asiaa!!!!  Vauvan tulo on ainoa asia, mitä olen jaksanut suunnitella ja se saa hymynkin silloin tällöin huulille, mutta miten sekin iloinen asia voi aiheuttaa vielä lisää stressiä ja pelkoa. Siis oman pikkuisen masuasukin puolesta pelkään, pärjäähän se nyt varmasti...

Ei käy kyllä tuota rakasta miestäni kateeksi, kun on joutunut tällaista kuuntelemaan koko syksyn. AAARGHH!!! Joulun jälkeen helpottanee, kun pääsen pois tuolta hullusta talosta, vaikkakin jatkuva kotona olokin tuntuu aika tylsältä...

Kohta lähdetään kohti miehen kotikontuja loppuviikoksi ja minä yritän olla miettimättä liikaa ensi viikkoa. Ehkä tämä tästä.