Ihan ihme olotila vallannut mielen viime päivinä. En yhtään tiedä mitä tekisin. Tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi kotona. Töissä ei huvittaisi tippaakaan käydä, mutta toisaalta tuntuu, että kotona vasta kuolisinkin ikävyyteen ja olisi kahta enemmän aikaa odotella kesäkuuta. Aika kuluu samalla liian nopeasti ja tappavan hitaasti! Ärsyttävää.

Hirveesti tekis mieli jäädä töistä pois joulukuun lopussa kun määräaikaisuuteni muutenkin päättyy. Sieltä on nyt kaksi työkaveria päättäneet lähteä, toinen on töissä vielä viikon ja toinen kaksi. Sen jälkeen valloilleen pääseekin varmaan helvetti, kun sijaisia tuskin noin vain saadaan. Tarkoittaa enemmän työtunteja ja ressiä myös mulle, enkä kyllä kaipaa sitä enää yhtään enempää! Rahallisesti vaan ei oikein auttais jäädä töistä pois, kun keväällä tulee eteen paljon vauvahankintoja ja kaikenlaista, mutta onhan tuo oma jaksaminen kuitenkin tärkeää sekin! En tiedä, en tiedä...

Tänään on vihlaillut koko päivän alamasusta, mut suhteellisen lempeästi. Toivottavasti liittyy kohdunkasvuun tai jotain. Kumminkin koko ajan alitajunnassa jäytää pelko kaikesta mikä voisi vielä mennä pieleen. Luin tänään muiden odottajien kokemuksia ekasta päivästä kotona vauvan kanssa ja alkoi itkettää liikutuksesta... Voi tätä odotuksen ihanuutta ja kamaluutta.